Kesän Hevostapahtumat
Tampereen Hevoset-messut oli hyvin järjestetty tapahtuma
ja houkutteli tänäkin vuonna harrastajien lisäksi myös alan ammattilaiset paikalle.
Hevoset-messujen jälkeen kääntyy katse kesään.
Hevoset Kaivarissa
Kun ensimmäisiä kertoja kuulimme Hevoset Kaivarissa tapahtumasta, olimme melko epäröiviä sen suhteen kannattaako sinne osallistua näytteilleasettajana. Mitä lähemmäs tapahtuman ajankohtaa tultiin sitä mielenkiintoisemmalta se alkoi kuulostamaan.
Päätimme lähteä sinne esittelemään Ifor Williams hevostrailereita yhdessä niiden maahantuojen Trailer Agent Finlandin kanssa. Talli- ja ratsastustarvikkeet jätimme kotiin Porvooseen.
Tapahtuma oli mielettömän hieno ja sää suosi järjestäjiä.
Itse olin mukana myös Suomen Ratsastajainliiton osastolla lauantaina, oikean työpaikkani Husön Ratsastuskeskuksen puolesta, esittelemässä SRL:n hyväksymän ratsastuskoulun toimintaa.
Yleisöä oli Kaivarissa todella paljon. Heistä moni oli hevosharrastajia ja alan ammattilaisia, mutta paljon oli porukkaa joille hevosharrastus oli täysin vierasta.
Tapahtuma toi hyvin esille eri hevosurheilun lajeja ja antoi hevosalasta todella positiivisen kuvan.
Moni kävijä halusi nähdä hevostrailerin sisälle.
Ihmiset olivat kyllä nähneet hevoskuljetuksia liikenteessä, mutta eivät tienneet miten hevonen matkustaa trailerin sisällä. Useat kyselivät että sidotaanko hevonen kiinni trailerissa että se pysyy paikallaan, kuten kuorma yleensä...
Omasta mielestäni upein elämys oli city-ravit. Ratsuihmisenä oli hienoa nähdä niin läheltä kun hevoset juoksivat kovaa varsin erilaisissa puitteissa.
Pomona ja Mats Kaivarissa
Finnderby
Jo tammikuussa teimme päätöksen osallistua Finnderbyyn näytteilleasettajana.
Tapahtumasta oli kuultu kaikenlaista, mutta pitihän se itse nähdä ja kokea.
Mukaan otimme trailerit ja tallitarvikkeita, kuten kisakaapit ja kottikärryt.
Yleisöä ei ollut paikalla koko viikonloppuna kovinkaan paljon ja näytteilleasettajat yhdesssä miettivät syytä vähäiselle yleisömäärälle, oliko se pääsylippujen hinta? Vai tapahtuman markkinoinnin puute? Vai joku muu syy?
Parasta viikonlopussa oli meidän ystävän, apurin ja sponsoriratsastajan Axel Lindbergin nuorten kenttäratsastuksen SM-pronssimitali.
Ensi vuonna Finnderby saa jäädä meidän osalta väliin, vaikka trailereista kiinnostuneita oli kyllä paljon.
Axel ja My Laptop
Tulevat tapahtumat
Savijärven valjakkokisat
to 20. - su 23.7.2017
Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskilpailut valjakkoajossa: CAI2* NBCH 2017
Viime vuonna Savijärvellä oli kansainväliset valjakkoajokilpailut, joissa olimme mukana.
Tapahtumasta jäi erittäin positiivinen mielikuva; Se oli hyvin järjestetty, valjakkoharrastajat ovat erityisen mukavaa porukkaa ja Savijärven Kartano on todella kaunis ja idyllinen paikka.
Lisäksi Savijärvi sijaitsee Sipoossa eli ihan meidän kotikulmilla.
Tänä vuonna siellä järjestetään Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskilpailut valjakkoajossa.
Innolla odotamme tätä tapahtumaa!
Sea Horse Week Hanko
26.–30.7.2017
Viime kesänä olimme mukana Sea Horse Week - tapahtumassa Hangossa ja teimme jo silloin päätöksen osallistua tapahtumaan myös jatkossa.
Hanko on kaunis, kisat on aina hyvin järjestetty ja tunnelma on mielettömän hyvä.
Itse olen samaan aikaan Ratsastuskouluoppilaitten Mestaruuskisoissa Lahdessa Takkulassa. Harmittaa paljon että nämä kaksi tapahtumaa satttuivat samaan aikaan.
Sea Horse Week on suosikkitapahtumani, mutta työt on tehtävä ja oppilaiden ruusukkeet haettava Lahdestakin ;)
Hangossa Kirahvi Oy:n teltassa on Osku ja Atte, mukanaan paljon ratsastus- ja hevostarvikkeita.
Tee vaikka pieni kesäretki Hankoon ja koe itse Sea Horse Week tunnelma!
Kesän aikana ajattelimme osallistua myös johonkin paikalliseen pienempään hevostapahtumaan Porvoossa tai lähiseudulla, onko sinulla antaa vinkkiä mukavasta tapahtumasta tai kilpailuista?
Toivottavasti tavataan kesän hevostapahtumissa!
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentin.